Tekninen piirtäjä

Haluatko muuttaa työuraasi 1,5°C astetta kestävämpään suuntaan? Tule muuttamaan maailmaa uusiutuvan energian parissa.

Tulevaisuuden energiantuotanto perustuu hiilidioksidittomaan uusiutuvaan energiaan ympäri maailmaa, Suomi mukaan lukien. Tuulivoimalla on merkittävä rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa.

Wpd-group osallistuu aktiivisesti tämän energiamuutoksen mahdollistamiseen yli 3600 työntekijän voimalla ympäri maailmaa. Olemme merkittävä toimija 30 eri maassa erikoistumalla tuulipuistojen suunnitteluun, rahoittamiseen, toteuttamiseen ja käyttöön.

Suomeen wpd on rakentanut neljä tuulipuistoa, jotka tuottavat puhdasta energiaa, joka vastaa yli 30 000 kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta. Solmittujen PPA-sopimusten johdosta rakennamme parhaillaan Suomeen yhteensä 50 tuulivoimalan puistokokonaisuuksia. Lisäksi meillä on kymmenkunta  tuulipuistoa kehitystyön alla.

Kasvavan hankeportfoliomme hoitamiseen etsimme

Teknistä piirtäjää

Suomessa ja Ruotsissa sijaitsevien tuulivoimahankkeiden kehittämiseen ja rakentamisen tukemiseen

Toimenkuvasi

Tulet vastaamaan maatuulivoimapuistojen suunnitteluvaiheen ja puiston rakentamisen alkuvaiheen teknisten piirustusten tuottamisesta. Tuulivoimapuistojen suunnittelu- ja lupavaiheissa tuotettava piirustusmateriaali liittyy isolti tuulivoimapuistojen sekä niihin liittyvien rakennelmien layout-suunnitteluun sekä haettavien lupien liitepiirustuksiin. Tuulipuiston rakennusvaiheen piirustuksissa tarvitaan 3D-kuvien tuottamista mm. rakennettavien ja/tai kunnostettavien teiden yms. työmaarakenteiden rakennekuvien muodossa.

Kehitettävät hankkeet ovat paitsi moniulotteisia, myös kestoltaan pitkiä, joten tässä roolissa sinulla on mahdollisuus tutustua hankkeiden koko elinkaareen aina suunnittelusta käytännön rakentamiseen. Tulet saamaan tarvittavan perehdytyksen wpd:n teknisen piirtäjän toimintamalliin Saksan Osnabrückin toimipisteessä. Sijoituspaikkasi olisi ensisijaisesti Oulun toimipisteellä.

Profiilisi

Toivomme sinun omaavan seuraavaa:

  • Soveltuvaa ylempää tai alempaa korkeakoulutaustaa ja/tai teknisen piirtäjän pätevyyttä
  • Mielellään yli 5 vuoden kokemusta uusien teiden ja/tai maastoon tehtävien infra-rakenteiden 3D-CAD suunnittelusta ja piirtämisestä sekä ymmärrystä rakentamistoimesta
  • Aloitteellista, toimeen tarttuvaa ja perusteellista työskentelytyyliä
  • Hyvää tiimityöskentely- ja ongelmanratkaisutaitoa
  • Sinulla on perusosaaminen MS office -ohjelmistoilla
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa, Ruotsin kielentaito lasketaan eduksi
  • On eduksi jos osaat hyödyntää Drone-materiaalia työssäsi

Me tarjoamme…

  • Eturivin paikan Suomen energiamurroksessa ja samalla mahdollisuuden osallistua ilmastonmuutoksen ehkäisyyn
  • Yhden Euroopan suurimman tuulivoimakehittelijäyhtiön tuen ja osaamisen käyttöösi
  • Paikan hyvähenkisessä ja positiivisessa ryhmässä, jolle myönnetty 06/2022 Great place to work-sertifikaatti
  • Mahdollisuuden kehittää osaamistasi hyvin laajan osaamiskentän sekä koulutuksen parissa

Otamme hakemuksia vastaan palkkatoiveen ja CV:n kera 12. lokakuuta 2022 asti. Palkkaamme heti kun sopiva henkilö löytyy. Lähetä hakemuksesi: info(at)wpd.fi

Lisätietoja: Heikki Peltomaa, 040 6797 563