04.06.2024

Wpd Suomi Oy:n Nuolivaaran tuulivoimapuiston avajaiset yhteistyössä Business Kemijärven kanssa järjestetään perjantaina 14.6.2024 klo 16.00–20.00. Tässä ainutlaatuisessa perhetapahtumassa esiintyvät tunnettu suomalainen laulaja-lauluntekijä Jore Marjaranta ja taikuri Juha-Matti Ristiharju. Tilaisuuden juontaa Tomi Tuominen. Luvassa on myös tekemistä nuorisolle ja perheen pienimmille, maukasta ruokaa ja juomaa. Tapahtuma on päihteetön.

Nuolivaaran tuulivoimapuisto on wpd Suomi Oy:n kehittämä ja rakennuttama tuulivoimapuisto, joka valmistui vuonna 2023. Siellä on yhteensä 17 voimalaa ja sen kokonaisteho on 100 MW.

Wpd Suomi Oy:n varatoimitusjohtaja Mattias Järvinen on tapahtumasta innoissaan.

– Tavoitteemme on, että järjestämme juuri sellaisen tapahtuman, mitä erityisesti paikalliset asukkaat toivovat kokevansa. Onkin ilo todeta, että meillä on ollut aivan upea yhteistyö paikallisten kumppaneidemme kanssa, ja haluan tässä lausua heille lämpimät kiitokseni. Toivomme, että kaikki kynnelle kykenevät ilmoittautuvat mukaan tähän ainutlaatuiseen tapahtumaan yhdessä kauneimmassa osassa Suomea.

Paikan päälle tuulivoimapuistoon on linja-autokuljetukset Sallan (Myllytie 2) ja Kemijärven keskustasta (Kuumaniemen tori). Nuolivaaran tuulivoimapuisto sijaitsee noin 48 kilometriä Sallan keskustasta koilliseen aivan Kemijärven ja Sallan kuntien rajalla. Puistossa on yhteensä 17 voimalaa, ja se pystyy tuottamaan arviolta noin 0,3 terawattituntia sähköä vuodessa, mikä vastaa noin puolta prosenttia koko maan viime vuosien vuosittaisesta sähköntuotannosta.

Halukkaiden ilmoittautuneiden kesken arvotaan myös neljä vierailua sisään tuuliturbiiniin ja upeiden maisemien ääreen sen huipulle. Voittajille ilmoitetaan voitosta etukäteen henkilökohtaisesti ja samalla käydään läpi turvamääräykset.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on ma 10.6.2024. Ilmoittaudu www.wpd.fi/nuolivaaran_avajaiset

Lisätiedot:
Viestintäjohtaja Sari Krappe, s.krappe@wpd.fi, p. 040 562 0040
Varatoimitusjohtaja Mattias Järvinen, m.jarvinen@wpd.fi, p. 050 312 0295