10.09.2025

Pohjois-Savon ELY-keskus antoi ympäristönvaikutusten arviointimenettelyyn (YVA) liittyvän perustellun päätelmän wpd Suomen Junnunmäen tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Päätelmässä yhteysviranomaisen johtopäätös on, että kokonaisuutena arviointiselostus täyttää laadullisesti YVA-lain ja YVA-asetuksen sisältövaatimukset.

Wpd Suomi suunnittelee enintään 33 voimalan tuulivoimahanketta Kuopion kaupungin ja Tervon kunnan alueille. Tuulivoiman lisäksi hankealueella tarkastellaan mahdollisuutta aurinkovoimalle. Hankealueelle on Tervon keskustasta matkaa noin 18 kilometriä ja Kuopion keskustasta noin 28 kilometriä. Alustava suunnittelualue on kooltaan 2400 hehtaaria, josta Kuopion puolella on n. 1900 hehtaaria ja Tervon puolella hieman alle 500 hehtaaria. Hankkeen suunnitellut sähkönsiirron reittivaihtoehdot sijoittuvat Siilinjärven ja Lapinlahden kuntien sekä Kuopion kaupungin alueelle.

Perustellussa päätelmässä yhteysviranomainen toteaa, että kokonaisuutena arviointiselostus on riittävä ja täyttää laadultaan YVA-lain ja YVA-asetuksen sisältövaatimukset. Yhteysviranomaisen mukaan selostuksessa on asianmukaisesti kuvattu hankkeen ja sen eri vaihtoehtojen ennakoitavissa olevat, todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset.

Arviointiin jääneet puutteet ja epävarmuudet ovat yhteysviranomaisen mukaan sellaisia, että ne voidaan korjata hankkeen jatkosuunnittelun yhteydessä tehtävillä lisätarkasteluilla ja/tai toteuttamalla riittävät haittojen lieventämiskeinot hanketta toteutettaessa.

Hankkeen merkittävimmät vaikutukset voidaan päätelmän perusteella arvioida liittyvän yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön ja niiden kautta erityisesti alueella harjoitettaviin elinkeinoihin, kuten metsätalouteen. Hankkeella voidaan todeta olevan merkittäviä vaikutuksia hankealueen sekä sähkönsiirtoreittien luontoarvoihin sekä myös todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia maisemaan liittyen.

Arviointiselostuksesta annetussa palautteessa otettiin laajasti kantaa myös sähkönsiirron eri vaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuuteen ja sähkönsiirron vaikutuksiin vaikutusalueen kiinteistöillä. Yhteysviranomainen totesi etelään suuntautuvan sähkönsiirron vaihtoehdon olevan suositeltavampi.

Perusteltu päätelmä on hankkeessa yhteysviranomaisena toimineen ELY-keskuksen kokoava lausunto, jossa otetaan kantaa tehtyjen arviointien riittävyyteen sekä hankkeen merkittäviin vaikutuksiin. ELY-keskuksen perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan, kooste annetuista lausunnoista ja mielipiteistä sekä muut YVA-menettelyn aikana syntyneet asiakirjat ovat luettavissa verkossa osoitteessa www.ymparisto.fi/kuopiotervojunnunmakituulivoimaYVA.

Voit tutustua päätelmään tästä.