Junnunmäen tuulivoimahanke

Suunnittelemme tuulivoimahanketta Kuopion kaupungin ja Tervon kunnan alueille.  Hankealueelle on Tervon keskustasta matkaa noin 18 kilometriä ja Kuopion keskustasta noin 28 kilometriä. Suunnittelualue on kooltaan 2 400 hehtaaria, josta Kuopion puolella on n. 1 900 hehtaaria ja Tervon puolella hieman alle 500 hehtaaria.

Sähkönsiirron osalta suunnitelmana on liittää tuulivoimalat hankealueen sisäisen sähköaseman kautta ilmajohdolla valtakunnan verkkoon. Todennäköisin liittymispiste on Fingridin suunnittelema, arviolta vuonna 2029 valmistuva Honkapuron sähköasema Kuopiossa.

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely päättyi syyskuussa 2025, kun Pohjois-Savon ELY-keskus antoi YVA-selostuksesta perustellun päätelmänsä. Hankkeen suunnittelu jatkuu kaavaehdotusten laatimisella.

Yhteyshenkilöt Hankemateriaalit

Lisäselvitysten löydöksillä vaikutuksia aikatauluun

Junnunmäen hankealueella on tämän kesän aikana tehty lisäselvityksiä, joiden tarve nousi esiin kaavaluonnosten palautteissa. Lisäselvityksissä alueelta löytyi runsain mitoin aikuisia kirjoverkkoperhosia, joka on EU:n luontodirektiivin perusteella rauhoitettu laji. Kirjoverkkoperhonen viihtyy erityisen hyvin metsäteiden pientareilla ja hakkuuaukeilla, joita Junnunmäen alueella on paljon. Vaikka kirjoverkkoperhonen on EU:n alueella harvinaisuus, on se maamme itäosissa elinvoimainen, minkä vuoksi Suomella on erityisvastuu lajin suojelusta.

Syksyn aikana tulemme keskustelemaan seuraavista askelista Lupa- ja valvontaviraston sekä kaavoitusviranomaisten kanssa. Yleisesti ottaen hankkeiden toteuttaminen rauhoitettujen lajien esiintymisalueilla vaatii poikkeusluvan, jonka lupaehdoissa voidaan määritellä toimenpiteitä, joilla lajiin kohdistuvia haittavaikutuksia voidaan vähentää. On myös mahdollista, että kirjoverkkoperhosen lisääntymisalueet tulee selvittää tarkemmin ennen kuin kaavaehdotukset voivat edetä. Selvitysten myötä myös voimalasuunnitelmaan saattaa tulla muutoksia. Alun perin kaavaehdotusten oli arvioitu valmistuvan tämän vuoden lopulla, mutta nyt niiden viimeistely siirtyy ensi vuoteen.

Tuulimittaukset jatkuvat

Hankealueen tuulia on mitattu viime syksystä saakka Sodar-laitteistolla, jonka toiminta perustuu äänipulsseihin. Sen rinnalle tullaan tänä syksynä asentamaan Lidar-mittauslaite, joka puolestaan mittaa tuulen suuntaa ja nopeutta laserpulssien avulla. Samalla myös Sodar-mittauksia tullaan jatkamaan.

Aurinkovoiman suunnittelusta Junnunmäen hankkeen yhteyteen luovutaan

Junnunmäen suunnittelualueen pohjoisosaan Heinäsuolle tarkasteltiin ympäristövaikutusten arvioinnissa ja kaavaluonnoksessa aurinkovoima-alueen toteuttamista, mutta aurinkovoimasta on päätetty luopua useasta syystä.

Luontoselvityksissä Heinäsuolta löydettiin viitasammakoita, joiden elinympäristön heikentäminen vaatisi poikkeuslupaa. Vanhan turvetuotantoalueen maaperä asettaa haasteita rakentamiselle eikä alue ole auringonpaistetuntien kannalta paras mahdollinen. Nämä tekijät yhdessä ratkaisivat sen, ettemme näillä näkymin edistä aurinkovoimaa Junnunmäen hankkeen yhteyteen.

Jatkosuunnitteluun sähkönsiirtoreitti SVE3B

Junnunmäen hankkeen YVA:ssa on arvioitu sekä pohjoiseen että etelään suuntautuvia sähkönsiirtoreittejä. Fingrid on sittemmin ilmoittanut, että hankkeen todennäköinen liityntäpiste on Honkapuron asema, joka on suunnitteilla Järvilinjan varteen hankealueesta kaakkoon. Junnunmäen hankkeen jatkosuunnittelussa tullaan keskittymään etelään suuntautuvaan sähkönsiirron vaihtoehtoon SVE3B, jolla todettiin YVA:ssa olevan vähiten kielteisiä vaikutuksia.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi

Uutiskirjeen tilaajana pysyt ajan tasalla Junnunmäen hankkeesta. Lähetämme sähköpostiisi tietoa hankkeen etenemisestä, tulevista yleisötilaisuuksista ja muista ajankohtaisista asioista muutaman kerran vuodessa. Voit tilata uutiskirjeen lähettämällä sähköpostia osoitteeseen e.berkovits@wpd.fi.

Junnunmäen hankkeen vaiheet


Esiselvitykset ja maanvuokraneuvottelut
1
Ympäristövaikutusten selvitys (YVA) ja kaavoitus – OLEMME TÄSSÄ
2
Luvitus ja voimajohdon suunnittelu
3
Rakentaminen
4
Tuotanto
5
Purku ja repowering
6


Junnunmäen alueelle on Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 2. vaiheen ehdotuksessa merkitty tuulivoima-alue. Wpd Suomi Oy kiinnostui Junnunmäen alueesta juurikin tästä syystä: alue tunnistetaan maakuntatasolla tuulivoimapotentiaaliseksi alueeksi ja tuulivoima-alueen merkintää maakuntakaavaan valmistellaan parhaillaan.

Maakuntakaavamerkintä mahdollistaa seudullisesti merkittävän tuulivoimahankkeen toteutuksen alueelle. Nykyisellään hankealue on pääosin metsätalouskäytössä.

Junnunmäen hankealueen maanvuokraneuvotteluja käytiin pääasiassa vuonna 2022, jonka jälkeen jätimme kaavoitusaloitteen Kuopion kaupungille ja Tervon kunnalle.

Junnunmäen tuulivoimahankkeelle on jo esiselvitysvaiheessa pyydetty lausunto Puolustusvoimilta. Puolustusvoimien lausunto hankkeelle oli myönteinen, eikä hankkeelta edellytetty tutkaselvitystä.

Lue lisää Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 2. vaiheen valmistelusta: https://www.pohjois-savo.fi/maakuntakaavat-ja-liikenne/valmisteilla-olevat-maakuntakaavat.html

Kuopion kaupunki ja Tervon kunta hyväksyivät Junnunmäen tuulivoimahankkeen kaavoitusaloitteet keväällä 2023. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) ja osayleiskaavoitus ovat parhaillaan käynnissä. YVA-ohjelma ja tuulivoimaosayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) olivat nähtävillä elo-syyskuussa 2023, jolloin niistä pystyi antamaan palautetta. Hankkeen YVA-selostus ja kaavaluonnokset valmistuivat keväällä 2025, ja olivat nähtävillä 8.5.–7.7.2025 palautteita varten. YVA-selostusta ja kaavaluonnoksia esiteltiin yleisötilaisuudessa Syvänniemellä 12.6.2025.

Yhteysviranomainen (Pohjois-Savon ELY-keskus) antoi syyskuussa 2025 perustellun päätelmän YVA-selostuksesta ja hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Perusteltu päätelmä oli Junnunmäen YVA-menettelyn viimeinen vaihe. Jatkossa YVA-selostus tukee hankkeen luvitusta ja viranomaisten työtä.

Kaavoitus jatkuu kaavaehdotusten laatimisella, missä hyödynnetään kaavaluonnoksista saatua palautetta. Kaavaehdotukset tullaan asettamaan nähtäville palautteita varten todennäköisesti vuoden 2027 aikana. Lopulta kaavaehdotusten hyväksymisestä päättää kunnan- tai kaupunginvaltuusto.

Lue lisää YVA-menettelystä ja sen etenemisestä Ympäristöhallinnon verkkosivuilta: YVA-menettely

Ympäristövaikutusten arvioinnin ja kaavoituksen jälkeen haetaan tuulivoimaloiden rakentamiseen tarvittavat luvat. Rakennuslupia haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. Tuulivoimala tarvitsee myös lentoesteluvan, jota haetaan Liikenne- ja viestintävirasta Traficomilta. Tuulivoimahankkeissa voidaan tietyissä tapauksessa edellyttää myös ympäristölupaa, jota haetaan tarpeen vaatiessa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta.

Voimajohto on mukana YVA-menettelyssä, mutta tarkempi suunnittelu ja lunastuslain mukainen menettely tapahtuvat vasta YVAn jälkeen.

Lue lisää Suomen uusiutuvat ry:n verkkosivuilta: Tuulivoimaloille haettavat luvat

Kun rakennusluvat ovat lainvoimaisia ja hankkeen rakentaminen päätetään käynnistää, huolehtii sisaryhtiömme wpd Construction Finland Oy voimaloiden rakennuttamisesta. Junnunmäen laajuisessa hankkeessa rakentaminen kestää tyypillisesti noin kaksi vuotta. Kuhunkin hankkeeseen erikseen valittava voimalatoimittaja vastaa tuulivoimaloiden pystyttämisestä. Tuulivoimaloiden pystyttämisen jälkeen voimaloiden toiminta testataan perinpohjaisesti ennen virallista käyttöönottoa.

Lue lisää: Rakentaminen

Tuotantovaihe käynnistyy, kun hankkeen tuulivoimalat tai aurinkopaneelit alkavat tuottaa sähköä valtakunnan verkkoon. Uusien tuulivoimaloiden käyttöikä on tällä hetkellä noin 35 vuotta. Tuotantovaiheessa sisaryhtiömme wpd windmanager Suomi Oy huolehtii tuulivoimapuiston ylläpidosta.

Alustavan aikataulun mukaan Junnunmäen tuulivoimahanke voisi siirtyä tuotantovaiheeseen aikaisintaan vuonna 2029.

Tuulivoimaloiden käyttövaiheen tullessa päätökseensä voimalat puretaan ja alue maisemoidaan tuulivoimatoimijan kustannuksella voimassa olevien ympäristösäädösten mukaisesti. Alue palautuu maanomistajan käyttöön.

Alue voidaan myös luvittaa uudelleen tuulivoimakäyttöön (ns. repowering). Tällöin alueelle solmitaan uudet maanvuokrasopimukset, haetaan uudet luvat ja YVA-menettely sekä kaavoitus aloitetaan alusta.

Hankkeen yhteyshenkilöt


Hankekehityspäällikkö

Puh.+358 40 1587 407
Hankekehittäjä

Puh.+358 44 0290 314

Olemme järjestäneet infotapahtumia Junnunmäen hankkeessa aktiivisesti muutaman kuukauden välein. Viimeisimmäksi pidetyt tapahtumamme:

  • 18.8.2026: Järjestimme infopisteen Tervon kirjastolla.
  • 8.8.2026: Pidimme infopistettä Riuttalan Talonpoikaismuseon elonkorjuujuhlilla jo neljättä vuotta peräkkäin.
  • 22.–23.5.2026: Pidimme infopistettä Kuopion kauppatorin kesäkauden avajaisissa.
  • 9.12.2025: Järjestimme infopisteen Kuopion pääkirjastolla.