
Parjattu syöttötariffi laittoi aikoinaan alulle vihreän siirtymän menestyskierteen. Nykyisessä järjestelmässä uusiutuvan energian markkinaehtoisuus on Suomen voimatekijä. Kierteen ylläpitämiseksi tarvitaan vielä tuulivoimaa kaikkialle Suomeen sekä toimivat markkinat vetyinvestoinneille.
Viime vuonna sähköstä tuotettiin Suomessa jo 95 % fossiilivapaasti (ydinenergia, vesi-, tuuli ja aurinkovoima sekä bioenergia). Perinteiset fossiiliset polttoaineet (kuten hiili, maakaasu ja turve) kattoivat vain viisi prosenttia tuotannosta, mitä voidaan pitää historiallisena käänteenä. Samaan aikaan tuulivoima ylitti vesivoiman tuotantomäärän ensi kertaa. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä fossiilisten polttoaineiden kulutus jatkoi laskuaan, ja uusiutuvaa energiaa kulutettiin seitsemän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Wpd Suomen toimitusjohtaja Heikki Peltomaan mukaan maatuulivoiman menestystarinan synnytti aikoinaan Suomeen vuonna 2011 julkistettu syöttötariffijärjestelmä, johon viimeiset tuulivoimapuistot pääsivät mukaan 2017.
– Syöttötariffi mahdollisti tuulivoiman rahoituksen aikana, jolloin tuulivoima ei vielä ollut markkinaehtoinen. Se toi hankkeille ennustettavan kassavirran, käynnisti volyymit ja oppimiskäyrän sekä mahdollisti infrastruktuurin ja toimitusketjut. Vuonna 2018 tuulivoimaloiden tekninen kehitys yhdistettynä edullisiin lainaehtoihin mahdollisti tuulivoimainvestoinnit ilman valtion tukea. Nykyään kaikki maatuulivoimahankkeet toteutetaan markkinaehtoisesti, mutta syöttötariffit loivat kuitenkin tälle kaikelle pohjan, Peltomaa kertoo.
Peltomaan mukaan sähkömarkkina on tällä hetkellä haasteellinen uusille tuulivoimainvestoinneille. Kuitenkin lukuisia tärkeitä sähkön kulutukseen kohdistuvia investointeja on rakenteilla, jotka hyödyntävät sähkön volatiliteetista johtuvaa halpaa sähkön hintaa. Nämä kulutusinvestoinnit tulevat nostamaan sähkön hintaa ja uudet tuulivoimainvestoinnit ovat askeleen lähempänä.
– Nyt on oleellista pitää kiinni markkinaehtoisesti toimivista sähkömarkkinoista sekä huolehtia, että näin on myös jatkossa. Kunhan itäinen Suomi saadaan avattua tuulivoimahankkeille, lisää aurinkovoimaloita tuottamaan sähköä kesäisin ja akkuvarastoja tasaamaan piikkejä, niin sähköntuotannossa emme tule näkemään tämän päiväisen kaltaista sähkön heittelyä. Tämä antaa paremmin pohjaa niille vihreän siirtymän investoinneille, jotka tarvitsevat tasaisemman uusiutuvan energian toimittaman sähkön toimiakseen maksimaalisesti. Markkinaehtoisesti toimiva sähkömarkkina on myös kansalaisten etu, Peltomaa summaa.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Heikki Peltomaa, h.peltomaa@wpd.fi, p. 040 679 7563
Viestintäjohtaja Sari Krappe, s.krappe@wpd.fi, p. 040 562 0040
Heikki