18.03.2026

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen toimitettiin 12.3.2026 hakemus, jolla wpd Karhunnevankankaan Tuulipuisto Oy:tä haettiin yrityssaneerausmenettelyyn. Hakemus hyväksyttiin, kun Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus teki päätöksen aloittaa menettelyn 13.3.2026.

Päätös wpd Karhunnevankankaan Tuulipuisto Oy:n saneerausmenettelyn aloittamisesta tehtiin nopeasti tuulivoimapuiston suurimpien velkojien myötävaikutuksella. Yrityksen suurimmat velkojat puolsivat saneerausmenettelyn aloittamista. Velkojien tuki yritykselle luo edellytykset saneerausmenettelyn läpiviemiselle.

Karhunnevankankaan tuulivoimapuiston toimitusjohtaja Heikki Peltomaa iloitsee tähänastisesta etenemisestä.

– Se, että laitoimme saneeraushakemuksen sisään viime torstai-iltapäivänä ja saimme positiivisen vastauksen käräjäoikeudelta heti perjantaina, on rohkaisevaa. Meillä oli maanantaina 16.3. selvittäjän johdolla asiaan liittyvä ensimmäinen kokous, ja se käytiin hyvässä hengessä. Meillä on siis syytä uskoa positiiviseen lopputulemaan, Peltomaa kertoo.

Saneerausmenettelyn tavoitteena on tuulivoimapuiston talouden vakauttamisen lisäksi turvata sen toiminnan jatkuminen ja paluu normaaliin toimintaan. Tämä on mahdollista selvittäjän laatiman saneerausohjelman avulla.

Karhunnevankankaan tuulivoimapuisto aloitti toimintansa vuonna 2023. Kun tuulivoimapuistoa koskeva investointipäätös tehtiin ja toimintaa koskevat ensimmäiset keskeiset sopimukset allekirjoitettiin vuonna 2019 sekä alan toimintaympäristö että näkymät olivat hyvin erilaiset. Niin olosuhteet kuin tulevaisuudennäkymät kuitenkin ovat muuttuneet ajan saatossa merkittävästi yhtiöstä johtumattomista syistä. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa koronapandemia, Venäjän Ukrainan vastaisen sodan alkaminen sekä sähkömarkkinoiden muutokset, jotka johtivat tasepalvelumaksujen ja -korvausten muuttumiseen. Tämän vuoksi tuulivoimapuistossa on aloitettu saneerausmenettely.

Karhunnevankankaan tuulivoimapuistossa on yhteensä 33 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu kokonaisteho on 188 MW.

Lisätietoja:

Heikki Peltomaa, toimitusjohtaja, h.peltomaa@wpd.fi , puh. 040 679 7563
Sari Krappe, viestintäjohtaja, s.krappe@wpd.fi , puh. 040 562 0040