
Lupa- ja valvontavirasto on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Pyhäjoen ja Merijärven Hauksuonnevan tuuli- ja aurinkovoimahankkeesta. Päätelmän mukaan hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus täyttää sille asetetut sisältövaatimukset.
Wpd Suomi suunnittelee enintään 59 voimalan tuulivoimahanketta Pyhäjoen ja Merijärven kuntien alueille. Tuulivoiman lisäksi hankealueella tarkastellaan mahdollisuutta aurinkovoimalle. Alustava suunnittelualue on kooltaan 5200 hehtaaria, josta Pyhäjoen puolella on noin 4600 hehtaaria ja Merijärven puolella noin 600 hehtaaria. Hankkeen suunnitellut sähkönsiirron reittivaihtoehdot sijoittuvat Pyhäjoen kunnan alueelle.
Yhteysviranomaisen mukaan ympäristövaikutusten arviointiselostus antaa riittävän kokonaiskuvan hankkeen keskeisistä ympäristövaikutuksista ja niiden merkittävyydestä. Tämä mahdollistaa hankkeen suunnittelun jatkamisen sekä vaikutusten huomioimisen myös seuraavissa vaiheissa.
Arvioinnissa merkittävimmiksi arvioitiin maisemaan, luontoon, pintavesiin, maankäyttöön sekä ihmisten elinoloihin kohdistuvat vaikutukset. Vaihtoehdossa VE1 15 voimalaa sijoittuu maakuntakaavan tuulivoimaloiden alueen ulkopuolelle. Näiden voimaloiden, yhdessä muiden hankkeiden kanssa, vaikutuksia muun muassa maisemaan ja linnustoon, sekä niiden yhteisvaikutuksia muiden hankkeiden kanssa, arvioidaan tarkemmin jatkosuunnittelun ja kaavaehdotuksen yhteydessä.
YVA-menettelyssä tarkastellut vaihtoehdot tarjoavat hyvän vertailupohjan hankkeen kehittämiseen. Saatujen lausuntojen ja arvioiden perusteella hankkeen toteutusta voidaan optimoida siten, että vaikutukset ympäristöön jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Jatkosuunnittelussa tavoite on keskittyä vaikuttaviin lievennystoimiin ja varmistua, etteivät hankkeen vaikutukset vaaranna merkittävästi alueidenkäytön tavoitteiden toteutumista.
Perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan, kooste annetuista lausunnoista ja mielipiteistä sekä muut YVA-menettelyn aikana syntyneet asiakirjat ovat luettavissa verkossa osoitteessa ymparisto.fi/hauksuonnevan-tuulivoima-YVA.
Katso lisätiedot hankkeesta Hauksuonneva : wpd Suomi
Lisätiedot: hankekehityspäällikkö Riikka Hietala, r.hietala@wpd.fi, p. 040 199 0965
Heikki