Viime viikolla wpd Euroopan alueen toimitusjohtajat ja maajohtajat tapasivat Helsingissä. Agendalla oli tilannepäivitystä eri wpd-maiden kehitysnäkymistä sekä yleiskeskustelua wpd Euroopan alueen tulevaisuudesta. Kokouksen isäntänä toimi wpd Suomen toimitusjohtaja Heikki Peltomaa. Kokouspaikaksi oli valikoitunut Helsinki, koska Suomella on globaalistikin jo pitkä historia wpd:llä tuulivoiman uranuurtajana: vuodesta 2015 lähtien on Suomessa otettu jo seitsemän tuulivoimapuistoa käyttöön yhteensä 485 MW:n teholla. Kokous alkoi erittäin lupaavilla uutisilla tulevista projekteista Saksan markkinoilla ja jatkui antaen yleiskatsauksen kahdentoista eurooppalaisen tiimin projekteista sekä haasteista.
Ryhmä vieraili myös keväisessä Suomenlinnassa.
Työhaasteiden lisäksi osallistujat kohtasivat muunkin tyyppisiä haasteita: kenellä on eniten rohkeutta vierailla avoimessa ulkosalla sijaitsevassa Löyly-saunassa Helsingin satama-alueella ja pulahtaa jäiseen avantoon? Mukaan uskaltautui ainoastaan neljä kylmäveristä johtajaa, mutta auringonpaisteessa jääkylmä vesi tuntui sentään siedettävältä. Sää suosi ryhmän kokouspäiviä muutenkin, mikä oli hienoa, sillä mukana oli monia ensimmäistä kertaa Suomeen saapuneita vierailijoita. Vaikka ilman lämpötila ei päivälläkään noussut yli miinus yhden asteen Celsius-asteen, johtajat pääsivät nauttimaan suomalaisesta kevätsäästä parhaimmillaan. Seuraavana päivänä wpd:n johto jatkoi turistikierrosta ainutlaatuisessa Suomenlinnassa. Linnoituksissa vieraat pääsivät sukeltamaan Suomen historiaan aina ruotsalaisvallan ajasta Suomen Venäjän alaisuuteen, autonomiaan ja lopulta itsenäisyyden aikaan. Historiakatsaus sisälsi runsaasti suomalaista mustaa opashuumoria. Paikalliset panimotuotteetkin kiinnostivat. Lopuksi maailman vaikeimman kielen saloja johdolle avattiin no niin-sanaparin käyttömahdollisuuksista, mikä herätti naurua. Wpd Suomi tuli tutuksi henkilöille, jotka muuten eivät tänne olisi tulleet. Moni vierailija kertoikin olleensa iloisen yllättynyt Suomesta ja suomalaisista, sekä harkitsevansa vahvasti uutta matkaa perheen kanssa.
Ryhmä kiitti lämpimästi Heikki Peltomaata ja wpd Suomi-tiimiä upeista järjestelyistä.