Junnunmäen hankkeen vaiheet
Junnunmäen alueelle on Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 2. vaiheen ehdotuksessa merkitty tuulivoima-alue. Wpd Suomi Oy kiinnostui Junnunmäen alueesta juurikin tästä syystä: alue tunnistetaan maakuntatasolla tuulivoimapotentiaaliseksi alueeksi ja tuulivoima-alueen merkintää maakuntakaavaan valmistellaan parhaillaan.
Maakuntakaavamerkintä mahdollistaa seudullisesti merkittävän tuulivoimahankkeen toteutuksen alueelle. Nykyisellään hankealue on pääosin metsätalouskäytössä.
Junnunmäen hankealueen maanvuokraneuvotteluja käytiin pääasiassa vuonna 2022, jonka jälkeen jätimme kaavoitusaloitteen Kuopion kaupungille ja Tervon kunnalle.
Junnunmäen tuulivoimahankkeelle on jo esiselvitysvaiheessa pyydetty lausunto Puolustusvoimilta. Puolustusvoimien lausunto hankkeelle oli myönteinen, eikä hankkeelta edellytetty tutkaselvitystä.
Lue lisää Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 2. vaiheen valmistelusta: https://www.pohjois-savo.fi/maakuntakaavat-ja-liikenne/valmisteilla-olevat-maakuntakaavat.html
Kuopion kaupunki ja Tervon kunta hyväksyivät Junnunmäen tuulivoimahankkeen kaavoitusaloitteet keväällä 2023. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) ja osayleiskaavoitus ovat parhaillaan käynnissä. YVA-ohjelma ja tuulivoimaosayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) olivat nähtävillä elo-syyskuussa 2023, jolloin niistä pystyi antamaan palautetta. Hankkeen YVA-selostus ja kaavaluonnokset valmistuivat keväällä 2025, ja olivat nähtävillä 8.5.–7.7.2025 palautteita varten. YVA-selostusta ja kaavaluonnoksia esiteltiin yleisötilaisuudessa Syvänniemellä 12.6.2025.
YVA-menettely päättyy, kun yhteysviranomainen (Pohjois-Savon ELY-keskus) on antanut perustellun päätelmän YVA-selostuksesta ja hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Kaavaluonnoksen jälkeen laaditaan kaavaehdotus, jossa kaavaluonnoksesta saatua palautetta hyödynnetään. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville palautteita varten. Lopulta osayleiskaavan hyväksymisestä päättää kunnan- tai kaupunginvaltuusto.
Lue lisää YVA-menettelystä ja sen etenemisestä Ympäristöhallinnon verkkosivuilta: YVA-menettely
Ympäristövaikutusten arvioinnin ja kaavoituksen jälkeen haetaan tuulivoimaloiden rakentamiseen tarvittavat luvat. Rakennuslupia haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. Tuulivoimala tarvitsee myös lentoesteluvan, jota haetaan Liikenne- ja viestintävirasta Traficomilta. Tuulivoimahankkeissa voidaan tietyissä tapauksessa edellyttää myös ympäristölupaa, jota haetaan tarpeen vaatiessa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta.
Voimajohto on mukana YVA-menettelyssä, mutta tarkempi suunnittelu ja lunastuslain mukainen menettely tapahtuvat vasta YVAn jälkeen.
Lue lisää Suomen uusiutuvat ry:n verkkosivuilta: Tuulivoimaloille haettavat luvat
Kun rakennusluvat ovat lainvoimaisia ja hankkeen rakentaminen päätetään käynnistää, huolehtii sisaryhtiömme wpd Construction Finland Oy voimaloiden rakennuttamisesta. Junnunmäen laajuisessa hankkeessa rakentaminen kestää tyypillisesti noin kaksi vuotta. Kuhunkin hankkeeseen erikseen valittava voimalatoimittaja vastaa tuulivoimaloiden pystyttämisestä. Tuulivoimaloiden pystyttämisen jälkeen voimaloiden toiminta testataan perinpohjaisesti ennen virallista käyttöönottoa.
Lue lisää: Rakentaminen
Tuotantovaihe käynnistyy, kun hankkeen tuulivoimalat tai aurinkopaneelit alkavat tuottaa sähköä valtakunnan verkkoon. Uusien tuulivoimaloiden käyttöikä on tällä hetkellä noin 35 vuotta. Tuotantovaiheessa sisaryhtiömme wpd windmanager Suomi Oy huolehtii tuulivoimapuiston ylläpidosta.
Alustavan aikataulun mukaan Junnunmäen tuulivoimahanke voisi siirtyä tuotantovaiheeseen aikaisintaan vuonna 2029.
Tuulivoimaloiden käyttövaiheen tullessa päätökseensä voimalat puretaan ja alue maisemoidaan tuulivoimatoimijan kustannuksella voimassa olevien ympäristösäädösten mukaisesti. Alue palautuu maanomistajan käyttöön.
Alue voidaan myös luvittaa uudelleen tuulivoimakäyttöön (ns. repowering). Tällöin alueelle solmitaan uudet maanvuokrasopimukset, haetaan uudet luvat ja YVA-menettely sekä kaavoitus aloitetaan alusta.